Järki vai tunteet?

Ja ei, nyt en puhu siitä elokuvasta vaikka hyvä elokuva onkin. 

Nyt vuonna 2026 toivoisin jo, että ihmiskunta osaisi elää muuten kuin valiten joko tai. 

Me suomalaiset olemme järki kansaa. Ymmärrän, että aiemmin tunteille ja tunteellisuudelle ei ole ollut tilaa, koska kyse on ollut selviytymisestä, elämästä ja kuolemasta. Ei sodassa ole tilaa tunteille ja tuntemiselle. Tunteellisuus on ollut yhtä kuin kuolema. 

Tähän sodan jälkeinen sukupolvi on myös kasvanut ja nämä vaikutukset näkyvät yhä. 

Järki ja järkevyys on ollut jotain mitä ihannoidaan. "Olipa siinä järki ihminen" lausahdus on tullut kuultua monessa keskustelussa. 

Mutta mitä lopulta on tämä järkevyys ja miksi se sulkee tunteellisuuden pois? Miksi ei voi olla kumpaakin? 

Ei myöskään se, että on täysin tunteidensa, tunnekuohujen ja impulsien vietävissä, ole hyvä asia. Kuinka näiden välillä löytyy tasapaino? 

Järki syntyy päässä ja tunne sydämessä. 

Järki ihminen on pelon ja rajoitusten vanki. Järki ihmisen mukaan järkeen voi luottaa, tunteisiin ei. Suorittaminen ja saavutukset ovat tärkeitä. 

Monia asioita voi järkeistää, mutta jos jatkuvasti estää itseään tuntemasta, sairastuu ja jos kaiken elää vain syvästi tuntemalla ja jokaiseen asiaan vastaa tunteella, väsyy ja uupuu. 

Järjen ja tunteen tasapaino on siis väistämätön hyvään elämään. Ei joko tai.