Miksi me valitaan kärsimys?

Voiko kärsimys olla oma valinta? Ajattelen itse, että jossain tapauksissa niin on. 

Peilaan omaan kokemukseeni ja menneeseen elämään. Elin pitkään omien negatiivisten uskomusteni kautta. Kokemukset joita nuoruudessani koin, antoivat uskoa, että olen jotenkin huono. En ole riittävä, enkä arvokas, minun kuuluukin kokea kaikkea kamalaa. Että olen ansainnut kärsiä. 

Tuo kärsimysten tie kesti varmaankin kaksikymmentä vuotta ja olisi voinut jatkua tietenkin pidempään. Jossain vaiheessa kuitenkin ajatukseni kääntyi ja heräsi kysymys, että onko kaiken oikeasti oltava aina niin helvetin vaikeaa. Voisiko elämä olla kevyttä? Joko olisin kokenut tarpeeksi ja oppinut jo kaiken tarvittavan. 

Tämäkään polku ja tie ei avautunut keveästi, vaan sisälsi kaikenlaisia menetyksiä, ennen kuin uskoin, että nyt on aika alkaa käsittelemään asioita itsessään. 

Uskon siis, että elämä kulkee kärsimysten kautta. Jokainen kärsimys opettaa meille jotain. Olen kokenut elämässäni monenlaisia todella kipeitä asioita ja olen löytänyt myös niistä oppini. Jos ihminen on valmis näitä kärsimyksiään tarkastelemaan, voi niistä opin löytää. 

Uskon paljon opittuihin tapoihin ja sukupolviseen kärsimykseen. Se elintaso ja vanhempien malli, jossa olemme lapsuutemme kasvaneet, iskostuu meihin ja lähdemme toteuttamaan tätä omassa elämässä.

Jos niukkuus ja köyhyys on osa lapsuuttamme, se on osa todellisuuttamme. Arvottomuus, häpeä ja kaikki muut tunteet ja tunnekokemukset lähtemään toteutumaan meissä ja elämään tätä kaikkea todeksi. Tällöin on hyvin vaikea lähteä myös muuttamaan omaa ajatusta tästä todellisuudesta. Ei mahdotonta kylläkään.

Tommy Hellsten sanoo; että elämässä täytyy ryvettyä.

Mitä täm¨ä ryvettyminen sitten on? ´´Itse näen, että ryvettyminen ja kärsimys kulkee käsikädessä. Elämässä ryvettynyt ihminen on nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Ryvettynyt ihminen kantaa elämän tuomaa viisautta, mutta vain, jos opit niistä on otettu mukaan ja tämä ryvettyminen käsitelty. Ryvettyminen kantaa mukanaan ihmisen varjot ja samalla se tuo mahdollisuuden ihmiselle kasvaa ja nöyrtyä elämän edessä. 

Elämän edessä nöyrtyminen ei ole helppoa, mutta elämä laittaa kyllä tarpeeksi monta kertaa polvilleen, jotta oppi menisi perille. 

Kun elämässä tarpeeksi ryvettyy omat asenteet muuttuvat ja elämää voi oppia katsomaan lempeämmin. Mustavalkoiset ajatukset voivat poistua ja alkaakin näkemään myös niitä harmaita sävyjä. Ymmärtää ettei ymmärräkään ihan kaikkea. Elämä johdattaa kyllä, jos siihen antaa mahdollisuuden.

Kärsimysten tie, Via Dolorosa on jokaisen ihmisen läpi käytävä, jotta voi löytää sisimmästään rauhan ja valon.