Minun luontoni

Uskallan väittää, että meistä jokainen tietää luonnon hyvät vaikutukset omaan elämäänsä. Harva ajattelee kuitenkaan, miten iso merkitys sillä on meille ja sitä, mistä me suomalaiset ollaan oikeasti kotoisin. Me olemme metsäkansaa, joiden elanto ja eläminen on ollut kiinni metsästä ja metsän antimistä. Me olemme syntyneet metsästä. Vaikka olisit kuinka vieroittunut tästä metsäisyydestä elämässäsi, luulen silti, että joku osa sinussa muistaa. 

 

Olen tavannut ihmisiä, joita metsä, pimeys ja hiljaisuus pelottaa. Uskallan edelleen haastaa ajatuksella, että ei se ole metsä joka pelon saa aikaan, vaan kaikki ne asiat mitä hiljaisuus sinussa nostaa pintaan. 

Kaupunki on monin verroin arvaamattomampi ja pelottavampi ympäristö, koska ihminen on arvaamaton. 

Luonto kaikkeudessaan on kaunis, mutta myös raaka. Se näyttää kuka selviää ja kuka ei. Luonto ei tunne armoa, vaan siellä heikot kuolee ja vahvimmat selviää. Luonnossa on jokaiselle paikkansa ja mikään ei ole turhaa. Luonto hengittää eri vuodenaikojen mukaan ja luo syklin, johon ihminenkin kuuluu. 

Emme ole kovinkaan kaukana siitä, kun luontoa ja metsää osattiin arvostaa. Nykyään en voi sanoa samaa. Luonnosta ei voi ottaa yltäkylläisesti, vaan tarpeeseen ja kiittäen, jotta selviää. Ihmisen ahneus ja jatkuva haluaminen tuhoaa lopulta luonnon, mutta myös itsensä. Ihminen on itse avaja sukupuuttoon itsensä omalla typeryydellään. 

Luonnolla on mekanisminsa ja ihminen häviää sille aina. Siksikään taistelu sitä vastaan ei kannata. Ehkä olisi aika muistaa taas jälleen keitä me oikein olemme ja mikä merkitys luonnolla elämäämme onkaan.