Sadepäivän ilo
Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Lapsena ja nuorena pelkäsin pimeää, myös nuorena aikuisena elin pelon sekaista kautta, jolloin nukuin valot, tv ja radio päällä. Syy miksi näin tein, oli pahuuden pelko. Olin kokenut paljon ikäviä asioita, joihin mulla ei ollut taitoa käsitellä. Hain apua, mutta en saanut sitä tarvitsemallani tavalla. Sisäinen turvantunne oli aivan kadoksissa ja elin hädässä, yksin. Käytin paljon alkoholia ja elämä oli biletystä täynnä olevaa opiskelija elämää. Näin paljon painajaisia, joka lopulta johti siihen, että en halunnut nukahtaa.
Pian tilanteet eskaloitui ja halusin muuttaa takaisin kotiin, kotiin jossa tunsin olevani turvassa. Osittain tuo pimeyden ja pahuuden pelko oli myös sitä, että tunnistin itsessäni jotain jota en halunnut kohdata. Tunnistin pimeyden itsessäni. Olen melankoliaan taipuvainen, rakastan myös musiikkia, jossa lauletaan synkistä ja surullisista asioista. Rakastan myös mustaa huumoria. Tiedän kuinka pimeään paikkaan ihminen pystyy itsensä viemään, olen ollut siellä useasti myös itse.
Aika meni kuitenkin eteen päin ja teki tehtävänsä, lakkasin pelkäämästä pimeää, kun kohtasin sen itsessäni, käsittelin asioita ja ymmärsin, että sitä ei myöskään tarvitse ruokkia itsessään.
Pimeys, hämärä ja sade saa käpertymään vilttiin ja pukemaan villasukat ylle. Maailman mahtavin tunne on myös täysin pimeä metsä kuutamolla pakkasella talvella, tähtitaivaan loistaessa yöllä. Et kuule muuta kuin pakkasen narinan askelten alla ja puissa.
Mitä tulee sadepäivään, se tuo mulle ajatuksen levosta ja siitä, että voi puuhastella kaikkea kivaa sisällä. Voi tulla ajatus että voi ei taasko sataa ja on ihan märkää, mutta mitäs sitten? Onko se nyt oikeasti kamalaa? Kehoni ei pidä kylmästä ja märästä, mutta olen oppinut pitämään sen näillä ilmoilla lämpimänä. Villaa päälle paljon ja kuumaa juomaa kuppiin, sillä pärjää hyvin. Illalla saunaan ja se kruunaa sadepäivän.
Sadepäivä voi siis tuoda oikeasti iloa. On paljon kyse omista ajatuksista ja asenteesta asioita kohtaan. Kuulen paljon ihmisten sanovan voi ei taas alkaa pimeä ja taas on ihan harmaata, kamalaa ja masentavaa. Ymmärrän tämän, samalla kuitenkaan ymmärtävän sitä aivan täysin. Jos pimeys ja harmaus saa mielentilan laskun aikaan, ehkä olisi aika tarkastella mistä kaikki johtuu?
En voi olla ainoa ihminen maailmassa, johon tämä asia ei vaikuta? Kesällä jatkuva valoisuus, varsinkin täällä Lapissa saa minussa aikaan jatkuvan tekemisen, valo tuo ihan oikeasti lisää energiaa ja unen määrä vähenee. Hämärtymisellä ja pimeydellä on oikeasti paikkansa. Ei kukaan jaksa puurtaa ja ahertaa samalla energiamäärällä aina 12 kuukautta putkeen vuodesta toiseen. Sillä tavalla tulee uupumus. Jos ihminen näkisi luonnonsyklien merkityksen omassa elämässä ja omassa syklisyydessä, monelta uupumukselta ja sen kysymiseltä, että mikä mussa on vikana, oltaisiin säilytty. Pimeyden tullessa on siis sisäänpäin kääntymisen ja levon aika. Silloin voi vaikka tarkastella sitä omaa pimeyttä ja sitä mikä siinä omassa pimeydessä pelottaa.