Tyhjä kohta
Sanat, jotka jäi mulla takaraivoon toistumaan. Sää saat. Niin kauan kun tarvii.
Sitten ymmärsin. Tuli huojennus ja samalla mut valtasi suuri halu suojella. Me ihmiset ollaan todellakin taitavia jättämään toiset asioiden kanssa yksin. Kun ei voi olla itselleen täysi, eikä tukea ole saanut, miten sitä voi olla toiselle.
Tämä saa mut miettimään jatkuvaa kiirettä ja halua mennä eteenpäin. Viime ajat mun päässä on pyörinyt myös sanat: Sun täytyy oottaa hevonen matkaan.
Ei ole asiaa niin tärkeää, minne täytyisi kiirehtiä. Ei ole. Oikomalla ja mutkat suoristamalla, kaiken löytää vain edestä. Syntyy tyhjyys.
Syntyy tyhjyys, jonne ei ole koskaan koskettu, jota ei ole koskaan nähty. Kohta joka on unohdettu, ajateltu välinpitämöttäksi, on tavoiteltu vain omaa etua.
Nuo tyhjät kohdat kaipaa äärettömästi rakkautta. Sitä voisi ajatella niin, että sinusta jätetään näkemättä osa. Tunnistan tuon tyhjyyden itsessäni. On kohtia, joihin kukaan ei ole ylttänyt. Kellään ei ole ollut sitä syvyyttä kohdata. Kunnes sitten onkin. Ei olekaan jäänyt yksin. Sää saat olla pieni. Ja tadaa! Palikat loksahti niin minussa kuin hevosessa. Silimissä vilisee filminauhana tilanteita, joissa on lapsena jäänyt yksin ja täytynyt pärjätä. Se tyhjyyden tunne yksin jäämisessä on raastava.
Ollaan taas sisäisen lapsen äärellä. Sun täytyy seistä aina pienen puolella, niin kauan kun tarvii.
Olen työstänyt sisäistä lastani useita useita kertoja, nyt työstän sitä jälleen. Mutta tällä kertaa mulla on keino myös olla tukena, niin itelle kuin muillekin. Myös sille hevoselle.
Asiat elämässä todistavat mulle yhä enemmän sitä, kuinka tärkeää kohtaaminen on. Sanat: minä näen ja minä kuulen on tärkeimmät pienelle. Tärkeimmät meille kaikille.
Kukaan ei pysty kasvamaan kokonaiseksi ja eheäksi, jos ei ole tullut kohdatuksi täysin. Jos asioiden kanssa jää pyristelemään yksin, se jättää tyhjiä kohtia, tyhjää tilaa, jossa ei ole mitään mistä rakentaa tai ammentaa lisää.